Lapsiparkkien puolesta!

Kun on kahdestaan pienen lapsen kanssa, tahtoo oma aika ja harrastaminen jäädä hyvin vähiin – jopa lähes olemattomiin. Varsinkin viime vuosina huomasin, miten sitä oikein kaipasi jonkinlaista liikuntaa. Kroppa tuntui useimmiten lähinnä siltä kuin sitä olisi raahannut mukanaan, sen sijaan että sitä olisi kantanut kunnialla. Se otti suoraan sanoen kupoliin, mikä taas söi jaksamista vielä lisää.

Toki pojan ollessa vauvaiässä tehtiin päivittäin pitkiä kävelylenkkejä, kun juniori nukkui mielellään päiväunet vaunuissa tai rattaissa. Leikki-ikään tultaessa sellaiset aktiviteetit isäukon kanssa ovatkin sitten tuntuneet olevan niiiiin tylsiäää! Ja tietenkään aikuisen tavoitteet eivät käy yksiin lapsen tavoitteiden kanssa. Puhumattakaan siitä, että oltuani viimeksi vuorotyössä, ei harrastusten ajaksi ollut juurikaan mahdollisuutta järjestää pojalle hoitoa etenkään arkisin. Päiväkotiaikahan on vanhemman työtä, ei harrastuksia varten.

Mutta viime kesänä, palattuani koti-isän toimenkuvaan, otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kokeilla kuntosalitreeniä. Joskus muinoin, aikuisuuden kynnyksellä, olin käynyt paljonkin salilla treenaamassa isoveljeni innoittamana ja hänen kannustamanaan. Vaikka kamppailulajit ovat sittemmin olleet sydäntäni lähimpänä, kipinä voimaharjoittelusta jäi kytemään. Aloin siis tutkia mahdollisuuksia päästä treenaamaan siten, että juniorille järjestyisi siksi aikaa jokin hoitopaikka. Muistin lukeneeni jostain kuntosalien tarjoavan asiakkailleen nykyisin lapsiparkkipalveluita, ja siinäpä se ratkaisu sitten olikin!

Kävimme kerran Jannen kanssa kokeilemassa kuopiolaista Kunnonsalia veljeni mukana, ja innostuimme juniorin kanssa molemmat sen verran että liityin jäseneksi saman tien. Nyt lähes puoli vuotta treenanneena voin sanoa, että tein täsmälleen oikean ratkaisun. Minä pääsen käymään salilla halutessani vaikka viitenä päivänä viikossa (tosin harjoittelen tällä hetkellä 3 – 4 kertaa per viikko), ja Janne tykkää touhuta Vekaraparkissa niin kovasti, että lähtee aina iloisena mukaan. Eikä ihme, sillä näkemäni, kokemani ja varsinkin Jannelta kuulemani perusteella Vekaraparkin ohjaajat ovat aivan huippuja. Ja koska parkki sisältyy samaan jäsenhintaan millä itse pääsen treenaamaan, saamme siis hyötyä ja huvia koko rahan edestä. Kunnonsali järjesti näin joulun alla pienille kävijöilleen jopa omat pikkujoulut, mistä jäi pojalle kivoja muistoja.

Salilla käymisestä on tullut minulle sellainen niin sanottu henkireikä. Kroppa vahvistuu ja kohentuu, mutta myös henkinen hyvinvointi paranee osaltaan sen myötä jatkuvasti. Kun keskittyy pumppaamaan rautaa tunnin verran, saavat aivot levätä eivätkä käy ylikierroksilla. Se on irtiottoa puhtaimmillaan. En voisi olla tyytyväisempi siitä, että Vekaraparkin kaltaisen palvelun avulla se on mahdollista myös yksinhuoltajalle.

Toinen äärimmäisen positiivinen kokemus syntyi MLL:n ja Jenga Jengalan järjestämästä lapsiparkista kauppakeskus Apajassa. Kyseinen parkki oli nimenomaan tarkoitettu sitä varten, että vanhemmat saisivat rauhassa tehdä joululahjaostoksia. Niinhän siinä sitten kävi, että ehdin hoitaa joulupukin apulaisen hommat hyvissä ajoin ennen aattoa, ja Janne sai sillä välin leikkiä muiden lapsukaisten kanssa. Tarjottiinpa parkkilaisille vieläpä välipalakin. Kaiken lisäksi palvelu oli maksuton, joten pienituloiselle yksinhuoltajalle se oli todellakin loistava apu!

Lapsiparkkeja siis kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Vanhempana niiden avulla saa hieman ylimääräistä, kaivattua omaa aikaa, ja lapselle ne tarjoavat vaihtelua totuttuihin kuvioihin. Lisää parkkeja pystyyn vain!